Johanna

Kun reilut 12 vuotta sitten vein tyttäriäni tutustumaan Tarpsun iltarasteille suunnistukseen, en vielä tiennyt, mihin se johtaa. Opiskeluaikoina olin käynyt muutaman kerran kaverin kanssa etsimässä kiintorasteja, mutta nyt huomasin torstai-iltaisin kulkevani joko 4- tai vajaa 7-vuotiaan tytön kanssa metsässä opastaen lastenratojen saloihin. Kohta jo tytöt myös alkoivat kisaamaan ja muutama vuosi myöhemmin myös kolmas tytär lähti oppimaan kartanlukua minun tai isänsä opastuksella.

Itse suunnistin oikeasti yksin ensimmäisen kerran vasta viime vuonna. Tärkeitä asioita, kuten kartan suuntaaminen tai maaston havainnointi oli kuitenkin tarttunut mieleen tyttöjen kanssa metsässä kulkiessa. Kevään aikana kävin pari kertaa iltarasteilla ja kerran harjoittelemassa vanhempien tyttärien kanssa Hattulassa suppamaastossa. Silloin ei kuitenkaan vielä ollut varmaa ajatusta Venlojen viestiin osallistumisesta.

Leikillisesti muutamia vuosia sitten puhuimme, että kaikkien tyttöjen ollessa riittävän vanhoja osallistumme Venloihin perhejoukkueella. Siihen on kuitenkin vielä aikaa viisi vuotta ja keskimmäinen tytär aktiiviurheilijana ehkä mieluiten juoksee kilpailukykyisemmässä joukkueessa. Kerroin Tarpsun joukkueiden kokoajalle, että voin tarvittaessa osallistua tänä vuonna viestiin. Ja niinhän siinä kävi, että päädyin kakkosjoukkeeseemme. Nastakengät löytyi omasta takaa, mutta vaatteet, kompassin ja emitin lainasin perheenjäseniltä.

Tämän vuoden Jukolasta puhuttiin paljon etukäteen erityisesti juuri tuosta vaikeasta suppamaastosta ja pikkuisen alkoi hirvittämään. Tuskaa helpotti ennen lähtöä Hollolan Hälvälässä kisapaikalla, kun ostimme koko perheelle suunnistuskarttapyyhkeet, joissa näkyi juuri kisa-alueen karttaa. Mikä ihana helpotus oli huomata siinä myös runsaasti polkuja. Varsinainen osuuteni sujui lopulta yllättävänkin hyvin. Maasto vaikutti selkeältä ja lähdin tekemään omaa suoritusta pyrkien itse etsimään rastit omien suunnitelmien mukaan. Juoksua en ole koskaan erityisemmin harrastanut, enemmän olen kävelijä ja luonnosta nauttija. Mutta niin vaan kävi, että kilpailuhenki nousi kisassa pintaan ja juostuakin tuli. Kömmittäviä jyrkkiä mäkiäkin kyllä löytyi, kuin myös rakkakivikkoa.

Jos siis mieli hiukankin tekee ensi vuonna lähteä mukaan, kannattaa ilman muuta! Kokemuksena jo pelkästään tunnelma Jukolassa on ainutlaatuinen. Sulassa sovussa maastossa kulkevat niin huiput kuin me ihan tavalliset maijameikäläiset. Riittävät perusasiat oppii nopeasti ja matkalla saa apua varmasti niin halutessaan. Porukassa huudellaan, minkä numeroiselle rastille ollaan seuraavaksi menossa ja kaveria autetaan kertomalla, missä kohtaa ollaan kartalla.

Juhannuksena ideoimme vanhimman tyttäreni ja siskoni kanssa sukulaisjoukkueen muodostamista ensi vuodeksi. Veljentyttöä kaavailtiin neljänneksi mukaan. Saa nähdä, miten käy. Ehkäpä löydän itseni ensi kesäkuussa Kangasalan metsistä kartan ja kompassin kanssa.

Johanna Salmia 23.6.2018