Lasten ja nuorten kilpailutoiminta

Kilpailut tuovat oman mukavan lisänsä suunnistusharrastukseen. Lapsille ja nuorille ne tarjoavat upeita elämyksiä sprintistä yösuunnistukseen, perinteistä "metsäsuunnistusta" unohtamatta. Kilpailut ovat myös hyvin sosiaalisia tapahtumia, joissa muut saman seuran edustajat ja usein myös muiden seurojen kilpakumppanit tulevat tutuksi.

Lasten ja nuorten kilpailutoiminta Hämeen alueella, ja erityisesti Tampereen ympäristössä on vilkasta. Kilpailuja järjestetään kilpailukaudella heinäkuun lomakautta lukuunottamatta useita kuukaudessa, ja suurimmissa kilpailuissa on satoja innokkaita osallistujia. Sarjoja on tarjolla kaikenikäisille lapsille ja nuorille, ja monissa kilpailuissa on nuorimmille myös niinsanottuja saattajasarjoja, joissa perheen pienimmät pääsevät turvallisesti nauttimaan kilpailun jännityksestä oman äidin, isän tai vanhemman sisaruksen toimiessa saattajana.

TarpSun nuorisotoiminnan peruspilarina on, että kaikki saavat suunnistaa omalla tasollaan. Kenenkään ei ole pakko osallistua kilpailutoimintaan, mutta kannustan kaikkia kuitenkin kokeilemaan kilpailemista edes kerran!

Kilpailuihin osallistuminen edellyttää seuran jäsenyyttä.


Nuorisovastaava

TarpSun Tessa Salmia ja Elli Kuoppala palkintopallilla kesällä 2016 (Rasti-Nokian XVIII Junnukisa)