Emma-Riikalle EM-hopeaa Portugalista

30.4.2023

Pyöräsuunnistuksen EM-kilpailut järjestettiin Portugalissa Louléssa 26.-29.4.2023. Samaan aikaan oli niin aikuisten kuin myös 20-vuotiaiden ja 17-vuotiaiden nuorten kilpailut. Tarpian Suunnan Emma-Riikka Laamanen nousi täksi kaudeksi W20-sarjaan, joten luvassa oli haastajan rooli monen kokeneemman ja vanhemman kilpailijan rinnalla. 

Suomen maajoukkue matkusti Portugaliin maanantaina, joten ennen ensimmäistä kilpailua ehti tiistain totutella 30-asteen helteisiin. Ensimmäisenä kilpailuna oli keskiviikkona keskimatka, jolla Emma-Riikka sijoittui seitsemänneksi. Kilpailun kolmen kärki oli omilla minuuttiluvuillaan, mutta neljänteen sijaan ero oli alle puoli minuuttia. "Ihan ok kilpailu, mutta muutamalla rastivälillä olisi voinut tehdä paremmat reitinvalinnat", Emma-Riikka kommentoi kisan jälkeen. 

Torstaina nuorilla oli vuorossa pitkän matkan kilpailu. Vaikka kilpailu oli heti aamusta, ehti lämpötila kivuta kilpailun aikana kolmenkympin kieppeille. Kuumuuteen kun lisätään haastava maasto, jossa nousumetrejä tuli useita satoja, oli pitkän matkan kilpailu fyysisesti hyvin vaativa. Tuloksena oli yhdeksäs sija.

Perjantaina sprintti oli hiukan totutusta poikkeavassa maastossa. Usein EM-kisojen sprintit ovat olleet kaupunki- tai kyläympäristössä kortteleissa, mutta nyt sprintti sijoittuikin tiheäuraiselle ja koukeroiselle motocross-radan alueelle. Sprinttiradat olivat selvästikin suomalaisille sopivat, sillä mitaleita ja plaketteja tuli huima määrä. Myös Emma-Riikka sai ensimmäisen plakettisijoituksen oltuaan kilpailussa viides. 

Tasaisen varmojen esitysten myötä Emma-Riikka pääsi kisat päättäneessä viestikilpailussa Suomen ykkösjoukkueeseen keskimmäiselle osuudelle. Ensimmäisen osuuden jälkeen Suomi oli neljäntenä yli 8 minuuttia kärjen takana. Kultamitali näytti tässä vaiheessa karanneen Suomelta, mutta Emma-Riikka teki huiman kovan suorituksen ohittamalla Tanskan sekä Espanjan ja ottamalla kärkimaa Ranskan kiinni. Ranska pääsi vaihtamaan viimeiselle osuudelle vain 6 sekuntia ennen Suomea, joten kaikki oli yllättäen vielä täysin auki. Ranska osoitti kuitenkin vahvuutensa ja Suomi taipui hopealle. Hopea maistui kuitenkin erittäin hyvin Suomen triolle, jossa suunnistivat Emma-Riikan ohella Aino Kankaanpää (LapVi) ja Silja Yli-Hietanen (TP).

-AL


Kuvat: Teija Liponkoski

Suomen W20-joukkue viestikilpailun hopeamitalit kaulassa.
Sprintin radat olivat motocross-radan alueella.

Lea Hnilican kuvia: