Halikko-viestiin kaivataan lisää osallistujia!

16.9.2021

EDIT 16.9.    -    Tällä hetkellä ilmoittautuneita on kymmenen, joten vähintään viittä innokasta vielä kaivataan!

Syksyn seuraviestiklassikko Halikko-viesti kilpaillaan tänä vuonna totuttua aikaisemmin ja sitä myöten toivottavasti myös totuttua lämpimämmissä olosuhteissa. Koska Ruotsin puolella peruttiin tänäkin vuonna 25manna koronan vuoksi, Angelniemen Ankkuri päätti aikaistaa Halikko-viestiä kahdella viikolla. Niinpä Halikko-viesti käydäänkin Salossa jo sunnuntaina 10.10.

Viime vuonna TarpSu:sta saatiin muutaman vuoden tauon jälkeen joukkue kokoon kuntosarjaan, jossa ei vaadita osallistujilta kilpailulisenssiä. Osuuksien sarjavaatimusten vuoksi emme tänäkään vuonna saa kilpasarjan joukkuetta kokoon, mutta kuntosarjan yritämme joukkueen koota. Nyt on siis erinomainen tilaisuus lähteä hakemaan tuntumaa varsinaissuomalaisesta maastosta likimain yhdeksän kuukauden päässä häämöttävää Lukkari Jukolaa silmällä pitäen. 

Halikko-viestijoukkueen muodostavat 15 suunnistajaa, jotka suunnistavat osuutensa seuraavasti:

OsuusSuunnistajatPituusVaativuus
115vaikea
235vaikea
333keskivaikea
436vaikea
534vaikea
1415vaikea
1517vaikea

Viesti haarautuu ensimmäisen osuuden jälkeen kolmeen haaraan ja osuuksilla 2-5 suunnistaa siis kolme suunnistajaa "rinnakkain", kukin oman hajontansa, ja viesti yhdistyy jälleen 14. osuudella. Vaativuusluokitusta ei kannata säikähtää. Kaikki Jukolan kävijät selviytyvät kyllä radoista, samoin aktiivisesti suorilla radoilla kilpailevat juniorit.

Halikko-viestin nettisivut: Halikko-viesti 2021 (angelniemenankkuri.com)

Ilmoitelkaahan kiinnostuksestanne ja osuustoiveita allekirjoittaneelle sähköpostilla osoitteeseen teppo.salmia(at)gmail.com viimeistään perjantaina 24.9.


Teppo Salmia
Kilpailuvastaava