Lasimäkisprint VI kisailtu aurinkoisessa Iittalassa
2.8.2015

Lasimäkisprint kisailtiin jo kuudennen kerran perinteisesti Iittalan Lasimäellä. Kalvolan Keihään järjestelyt toimivat tänäkin vuonna mallikkaasti ja olivat vielä onnistuneet tilaamaan poikkeuksellisen kelin tälle vuodelle, ei nimittäin satanut vettä sitten yhtään ja aurinkokin paisteli välillä oikein mukavasti. Tarpian Suunnan junnuja oli mukana ennätysmäärä, yhteensä 20 nuorta. Useita ensikertalaisia vanhojen "konkareiden" lisäksi. Iloisia ilmeitä oli pääosin liikkeellä vaikka joku pettymyskin joukkoon taisi mahtua. Nopeasti ne pettymyksetkin muuttuivat kokemuksiksi varsinkin kun kilpanumeron sai kisan jälkeen vaihdettua suklaaseen, melkolailla pomminvarma tapa saada kaikki numerot kerättyä kisan jälkeen takaisin.
Ennätysmäärä siis Tarpsun junnuja liikkeellä, aloitetaan tulossadon purku nuorimpien tyttöjen sarjoista. Saattajasarjassa D8RRS oli mukana huikeat kuusi TarpSulaista, yhteensä sarjassa 13 tyttöä joten lähes puolet oli TarpSusta! Sarjan voittokin tuli Tarpialle, Emma Enroth oli heti ykkönen ensimmäisessä kilpailussaan, kerrassaan hieno suoritus! Kolmanneksi nopeimmain ajan kellotti hienosti Karoliina Laamanen. Viidenneksi pinkoi Ronja Ahti myöskin ensimmäisessä kisassaan. Venla Rajala oli sarjan seitsemäs sekä ensikertalaiset Jenna Enroth ja Milka Laakso sijoilla 12 ja 13.
Kisojen eniten osallistujia keränneessä sarjassa D10RR oli yhteensä 27 tyttöä. Sarjan voitto jaettiin tasan samalla ajalla maaliin tulleiden Tarpian Suunnan Emma-Riikka Laamasen ja Hyvinkään Rastin Kerttu Haapamäen kesken. Emma-Riikalle siis iso Aalto-vaasi kotiinviemisiksi, onnittelut upeasta suorituksesta! Kolmanneksi sarjassa tuli TarpSun Tuulia Laukkanen vain yhdeksän sekuntia voittajakaksikolle hävinneenä. Pienempi Aalto-vaasi lähti Tuuliallekin. Yhdenneksitoista sarjassa sijoittui hienosti ensikertalainen Venla Lahti, sijalle 22 Selma Kuoppala ja sijalle 23 Ella Rajala. Kymmenenvuotiaille oli vaihtoehtona myös suora rata D10 johon osallistui TarpSusta Saara Rajala sijoittuen kahdeksanneksi.
TarpSun vanhemmista tytöistä mukana olivat D13-sarjalaiset Elli Kuoppala sijoittuen viidenneksi ja Laura Laukkanen sijoittuen kolmanneksitoista.
TarpSun poikiakin oli ilahduttavasti mukana kuusi kappaletta, ennätys lienee sekin. Saattajasarjassa H8RRS kahdeksan kilpailijan joukossa Eelis Riikonen oli neljäs ja Niko Willner viides. Molemmat pojat ensimmäistä kertaa kisailemassa ja heti hienot suoritukset. H10RR sarjassa oli mukana TarpSusta Elias Taura sijoittuen seitsemänneksi. Kaksitoistavuotiaille oli ratavaihtoehtoina H12 suora ja H12TR, tukireitillä oli kaksi TarpSun poikaa mukana. Kalle Taura oli sarjassaan kakkonen ja Antti Riikosen kohtaloksi tuli jäädä ilman tulosta väärän leimauksen vuoksi. Mitalin sai Anttikin kuitenkin muistoksi kisasta, siitä kiitos järjestäjille. Poikien H14-sarjassa konkariosaston Antti-Jussi Oksa sprinttasi sarjassaan kymmenen pojan joukossa neljänneksi, vain 10 sekuntia pronssipaikalta.
Kokonaisuudessaan hienot kilpailut hienossa säässä ja upeita suorituksia Tarpialaisilta kautta linjan. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti seuraavia kisoja.
Kalvolan Keihään sivuilta tulokset ja väliajat.
TarpSun HOVikuvaajan Arto Laamasen valokuvia tässä jutussa sekä lisää TarpSun Facebookissa
-JR


