Seura-asujen tilaus kaudelle 2016

30.11.2015

Tarpian Suunta täyttää ensi vuonna 60 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi järjestämme kaksi kilpailua. Ensimmäinen niistä on Liikekaupunkisprintti 3.4.2016 ja toinen AM-keskimatka & HOK 17.5.2015 (http://tarpsu.sporttisaitti.com/kilpailut/). Jotta kaikki halukkaat saisivat uudet seura-asusteet kisoihin mennessä, asutilaukset pitää tehdä jo tammikuun puoliväliin mennessä.

Poikkeuksellisen aikaisen aikataulun vuoksi asusteiden sovitukset ovat joulukuussa 2015. Poikkeuksellista on myös juuri loppunut postilakko, joka on sekoittanut Nonamen sovitusasujen kiertoa. Sovitusajankohdat ilmoitetaan heti kun saamme tarkan aikataulun Nonamelta. Ideana kuitenkin järjestää sovitus ainakin Lempäälän lukiolle oravien saliharjoituksen yhteyteen sekä erikseen myös Hakkarin urheiluhallille.

Paidat, takit ja otsapanta on painettu TarpSun seuraväreissä, mutta muut tuotteet (ns. varastotuotteet) ovat mustat ilman logoja. Asujen mallit ja väritys on esiteltynä tilauslomakkeessa. TarpSun väreissä olevien asusteiden hinnat ovat pääasiassa vähintään 10 kpl tilauserille, mutta jos emme saa kokoon tuota määrää, voimme tilata pienempiä määriä 5% lisähinnalla. Minimitilausmäärä on kuitenkin > 5 kpl, joten kaikkia tuotteita ei välttämättä saada tilattua. Minimitilausmäärä ei koske ns. alaosia, jotka ovat varastotuotteita.

Sitovat asutilaukset pitää tehdä 13.1.2016 mennessä tilauslomakkeella. Tilauksen voi tehdä myös asusovituksen yhteydessä.

-AL-